Musiikkiseikkailu on uudenaikainen musiikin perusteiden oppikirjasarja. Oppilaan kirjan lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat opettajan opas ja tämä nettisivusto. Kokonaisuuden musiikillinen anti on lapsille tutuissa melodioissa ja lauluissa, ja niiden hahmottamisen kautta on helpompi edetä muun tyyppisen musiikin hahmottamiseen. Musiikin kirjoittaminen ja lukutaito kuuluvat musiikillisiin perustaitoihin, ja ne ovat myös tämän oppimateriaalin keskiössä. Niiden rinnalla perehdytään sävellajeihin, intervalleihin sekä muihin keskeisiin elementteihin. Nuotinlukutaidon parhaimpia harjoitusmenetelmiä on säveltapailu, ja sen harjoitukset pohjaavat tässä solmisaatioon.

Harjoitusten lisäksi on pyritty huomioimaan myös mahdollisuudet soitinintegraatioon. Toivon, että opiskeltavia asioita sovelletaan eri instrumenteille ja että teoriatunti olisi laulaen ja soittimin soiva oppimisympäristö.

Oppikirja on ollut koekäytössä ennen kustantamista kolmen lukuvuoden ajan Espoon musiikkiopiston musiikin perusteiden oppilailla, kahden eri opettajan johdolla. Esitän heille lämpimimmät kiitokseni arvokkaasta palautteesta ja opettajansa innostamisesta!





(napsauta auki)




MISTÄ LÖYDÄN...?


OPPIKIRJAN TEHTÄVIEN RATKAISUT löytyvät Opettajan oppaasta 1 (WSOY 2009) ja Opettajan oppaasta 2 (WSOY 2011).


ÄLYTAULUVERSIOT saat ilmaiseksi valittuasi Musiikkiseikkailun opetusmateriaaliksesi - sähköpostitse osoitteesta

tiedotus(at)musiikkiseikkailu.com


OPPIKIRJAN TILAUS kirjakaupat ja nettimyynti (esim. suomalainen.com)

Oppilaitoksen musiikin teorian opettaja voi tilata oppikirjat tuntuvalla alennuksella opetusryhmälleen suoraan WSOY:ltä (yhteystiedot ja hinnat: tiedotus(at)musiikkiseikkailu.com


ÄÄNINÄYTTEET JA TAUSTAT löytyvät 1.osaan ja 2.osaan tältä sivustolta. Oppilasryhmien laulamia säveltapailukuuntelunäytteitä löytyy Open hakemiston kautta.


PALAUTE JA KEHITYSTOIVEET oppikirjasta tai nettitarjonnasta osoitteeseen tiedotus(at)musiikkiseikkailu.com


SOVELLUSIDEOITA JA KESKUSTELUA käydään Musiikkiseikkailun omalla foorumisivulla keskustelu.musiikkiseikkailu.com, tervetuloa!!



Opettaja, oletko tutustunut Musiikkiseikkailu 1- tai 2-kirjaan?

Lähetä palautekommenttisi: tiedotus(at)musiikkiseikkailu.com

Palautteet auttavat kirjallisen ja sähköisen materiaalin kehitystyössä, suuri kiitos jo ennakkoon!


 

Hyvä opettaja,